Onneksi olkoon Ahlsell!

Onneksi olkoon Ahlsell!

Lähde mukaan matkalle läpi Ahlsellin 140-vuotisen historian

On eittämättä tapahtunut paljon sen jälkeen, kun John Bernström ja Jakob Tornblad perustivat 140 vuotta sitten John Bernström & Co -koneyrityksen, josta Ahlsell sai alkunsa. Kehitys 1800-luvun lopulta tähän päivään on ollut räjähdysmäistä, ja Ahlsell on monin tavoin tehostanut elinkeinoelämää tärkeillä osa-alueilla sekä mahdollistanut ihmisten asumisen ja työskentelemisen laadukkaissa ympäristöissä. Lähde mukaan aikamatkalle, joka tutustuttaa sinut muutamiin Ahlsellin historian virstanpylväisiin. Aloitamme Tukholmasta osoitteesta Riddarhustorget 13, jossa sijaitsi John Bernström & Co:n ensimmäinen toimipaikka konttoreineen, varastoineen ja myyntitiloineen.

1877

Insinöörit John Bernström ja Jakob Tornblad perustivat 1. maaliskuuta 1877 myyntiyhtiön John Bernström & Co, joka myi muun muassa pumppuja ja puimakoneita. Sen konttori sijaitsi Tukholmassa osoitteessa Riddarhustorget 13, ja asiakaskunta koostui konepajoista, sahoista ja muista teollisuusyrityksistä. Yhtiö kasvoi nopeasti yhdeksi maan suurimmista ja arvostetuimmista konealan yrityksistä.

1903

Nimi Ahlsell ilmestyi historiankirjoihin ensimmäistä kertaa vuonna 1903, kun veljekset Rudolf ja Herman Ahlsell perustivat

R Ahlsell & Co -yrityksen. Yritys toimitti laitteita kaasulaitosten tarpeisiin sekä hiiliasemia, lämpökattiloita ja samottitiiltä.

1909

Vuonna 1909 yritys ryhtyi myymään valettuja putkia ja valettuja emaloituja saniteettivarusteita. Tämä tuli mahdolliseksi, kun R Ahlsell & Co yhdistyi vuonna 1885 perustetun Ahrensin kanssa. Yrityksen toimipaikka sijaitsi Tukholman keskustassa osoitteessa Mäster Samuelsgatan 32.

1920

1920-luvun puolivälistä alkaen asiakkaille alettiin tarjota laajempaa tuotevalikoimaa, joka piti sisällään muun muassa putkia, valaisimia, pumppuja, lämmityslaitteita ja saniteettivarusteita. Lisätilan saamiseksi yritys vuokrasi varastotilan Albanosta Roslagstullin liepeiltä Tukholmasta.

1922

Vuonna 1922 perustettiin Ahlsell & Bernström yritysten yhdistymisen myötä. Uudesta yrityksestä tuli maan johtava LVI-alan tukkumyyjä. Tämän jälkeen tehtiin vielä useita yrityshankintoja ja pari nimenvaihdosta. Ahlsell toimi nimellä Ahlsell-Rylander vuosina 1951–1962 ja Ahlsell & Ågren vuosina 1962–1976.

1948

Ahlsellin tuotenäyttely.

1950

Uusi keskusvarasto avattiin Södra Hammarbyhamneniin. Varaston pinta-ala oli 6 000 neliömetriä, ja erilaisia tuotteita siellä oli 28 000.

1960

1960-luvulla laajeneminen jatkui Ruotsin markkinoilla useiden yrityshankintojen myötä. Vuonna 1962 yrityksen nimeksi vaihtui Ahlsell & Ågren AB. Yhtiön osakkeet tulivat ensimmäistä kertaa myyntiin pörssiin vuonna 1964. Kuvassa näkyy Norrköpingiin avattu uusi toimipaikka, jossa oli ajan tyylin mukaan 700 neliömetriä suuri avokonttori. Henkilökunnalle oli myös taukotila, jossa sai tupakoida ja juoda kahvia 25 äyrin kuppihintaan.

1970

1970-luvun alussa avattiin ensimmäinen pikavarasto Tukholmaan Norra Stationsgatan -kadulle. Kyseessä oli itsepalveluperiaatteella toimiva noutovarasto, jollaisia ryhdyttiin perustamaan pian useampia. Lisäksi perustettiin niin sanottu Comfort-ketju auttamaan LVI-asentajia kilpailemaan tavaratalojen kanssa. Tukholmaan pääkonttorin palvelinkeskukseen hankittiin vuonna 1972 yksi tietokone lisää. Konsernissa oli sen myötä yli kaksi tietokonetta, mitä pidettiin riittävänä ”täysin integroidun tietokonejärjestelmän” luomiseen.

1977

Yrityksen nimeksi vaihdettiin Ahlsell AB sopivasti 100-vuotisjuhlavuodeksi vuonna 1977. Valikoimaa kasvatettiin entisestään 1990-luvulla kylmätuotteilla sekä tee-se-itse-tuotteilla.

1980

Kuvassa näkyy erään Ahlsell Proffsmarknad -ammattilaismyymälän sähkötuoteosasto vuodelta 1986. Ahlsellilla oli tuohon aikaan sähkötukkuna noin 15 prosentin markkinaosuus, ja sen tuotteita myytiin useimmin ammattilaismyymälöissä LVI-tukkumyynnin rinnalla. 1980-luvulla Ahlsell kasvatti sähkötuotteiden myyntiään, kun se osti useamman sähköalan tukkuyrityksen.

1990

Uusi keskusvarasto rakennettiin Hallsbergiin. Alun perin sen sisätilojen pinta-ala oli 28 000 neliömetriä. Nykyään Hallsbergin logistiikkakeskus on yksi Euroopan suurimmista keskusvarastoista ja paikkakunta yksi Pohjoismaiden tärkeimmistä kuljetusten solmukohdista. Logistiikkakeskuksella on noin 68 000 neliömetrin suuruiset sisätilat ja 235 000 neliömetrin ulkotilat. Varaston henkilökunta on kasvanut valmistumisvuoden 100 työntekijästä 700 työntekijään, jotka tekevät töitä vuorokauden ympäri ottaen vastaan, pakaten ja lähettäen tavaraa.

1996

Vuonna 1996 Ahlsell osti Gelian, joka oli perustettu Trollhättanin liepeille vuonna 1975.

1998 

Ahlsell osti norjalaisen Storm Elektron ja tanskalaisen VVS Tradingin laajentaen siten sähkötuotteiden segmenttiään Norjassa ja LVI-segmenttiään Tanskassa.

1999 

Nordic Capitalista tuli yhtiön pääomistaja. Ahlsell osti LVI-Tukku Oy:n saaden siten jalansijaa Suomessa.

2000

2000-luvun aikana Ahlsell kehittyi moderniksi kansainväliseksi jakelijaksi, jonka tuotevalikoima kattaa asennustuotteet, työkalut ja tarvikkeet. Yhtiö osti niin ruotsalaisia kuin muissa maissa toimivia yrityksiä, joilla on omat arvokkaat perinteensä ja osaamisensa ja joista on tullut tärkeä osa konsernia.

2003

Hyvinkäälle Helsingin pohjoispuolelle perustettiin uusi keskusvarasto Suomen-toimintaa varten. Muutama vuosi myöhemmin varaston yhteyteen avattiin myymälä.

2006 

Goldman Sachs ja Cinven ostivat Ahlsellin, ja niistä tuli yhtiön uudet pääomistajat. Ahlsell vahvisti asemaansa Pohjoismaiden LVI-markkinoilla ostamalla kylmäalan yrityksen Tempcoldin. LVI-yritysostot Virossa ja ahvenanmaalaisen sähköasennusyrityksen hankinta avasivat uusia markkina-alueita.

2012

Yksi maailman johtavista yksityisistä pääomayhtiöistä, CVC Capital Partners, osti Ahlsellin.

2015

Ahlsell avasi koko konsernille yhteisen verkkokaupan tuodakseen valikoimansa entistä paremmin asiakkaiden saataville.

2016

Ahlsell listautui Nasdaq Stockholm -pörssiin 28. lokakuuta 2016.

2017

Nykyään Ahlsell on Pohjoismaiden johtava asennustuotteiden, työkalujen ja tarvikkeiden jakelija, joka toimittaa tuotteita asentajien, rakennusyritysten, kiinteistöhuollon toimijoiden, teollisuus- ja energiayhtiöiden sekä julkisen sektorin tarpeisiin. Konsernilla on toimintaa Ruotsissa, Norjassa, Suomessa, Tanskassa, Virossa, Puolassa ja Venäjällä. Sillä on noin 5 000 työntekijää, myymälöitä yli 200 paikkakunnalla, verkkokauppa sekä kolme keskusvarastoa. Tämä verkosto mahdollistaa yhtiön asiakaslupauksen toteuttamisen joka päivä – Ahlsellin avulla asiakkaiden on helpompi toimia oman alansa ammattilaisina!

Maailman vanhin yritys perustettiin Japanissa

Muutama maailman vanhimmista, tähän päivään saakka säilyneistä yrityksistä perustettiin Japanissa. Yksi tällainen yritys oli Kongō Gumi. Sen juuret ulottuvat aina vuoteen 578, jolloin kolme rakennustyöntekijää Baekjesta nykyisen Etelä-Korean alueelta tuli Japanin Osakaan rakentamaan buddhalaista Shitennō-ji-temppeliä. Temppelien rakentamiseen erikoistunut liiketoiminta jatkui Kongō-nimellä 40 sukupolven ajan aina vuoteen 2006, jolloin yritys meni konkurssiin ja päätyi uusille omistajille. Nykyään se toimii rakennusyritys Takamatsun tytäryhtiönä.

Ruotsin vanhin yritys on metsäyhtiö Stora Enso, aikaisemmalta nimeltään Stora Kopparberg. Yhtiön ensimmäinen osake tuli myyntiin jo vuonna 1288, mikä tekee yrityksestä luultavasti maailman vanhimman edelleen toiminnassa olevan osakeyhtiön.

Previous Post: